2017 Vuosikokous

Pauli Korhosesta Keuruun Urheiluautoilijoiden kunniapuheenjohtaja

Runsaat 20 vuotta seuran ja kilpailujen johtajana.

Keuruun Urheiluautoilijoiden vuosikokous valitsi seuran historian ensimmäisen kunniapuheenjohtajan. Tämän kunnianosoituksen sai seuraa ja eri kilpailuja reilut 20 vuotta johtanut Pauli Korhonen. 64-vuotias Korhonen tunnetaan seurassa todellisena puurtajana ja toimitsijajyränä. Merkittävää on myös että miehen meriitit tulevat vastuullisista johtotehtävistä.

–Tulihan tämä täysin yllättäen. Mukavalta tuntuu että vuosien työtä on näin arvostettu, kommentoi Korhonen tyytyväisenä.

Korhonen toimi Keuruun Ua:n puheenjohtajana 22 vuotta. Mies on myös tuttu kasvo Jyväskylän MM-rallin erikoiskoejärjestelyissä. Ek-päällikön tehtävistä Korhonen on vastannut 26 kertaa ja rallisprintin kilpailun johtajuudesta 21 kertaa. 1970 luvun lopulta alkaneet autourheilun toimitsijatehtävät ovat pitäneet sisällään tietysti runsaasti muita tehtäviä. Parina viime vuotena Korhonen on hieman keventänyt taakkaa, ja toimii nykyisin muun muassa seuran kalustonhoitajana.

Satoja kilpailuja toimitsijana kolunnut Korhonen on päässyt kolme kertaa vetämään ajohaalarit päälle. Kartturinpenkiltä on kertynyt kisafiilistä kolmesta rallista.

Vuosikokous valitsi seuran puheenjohtajaksi edelleen Jorma Valkeejärven. Hallituksen erovuoroiset jäsenet Jessica Pohjonen ja Pirkka Syvänoro valittiin uudelleen. Vanhoina jatkavat Marko Hakamäki, Mikko Pohjanharju, Tomi Tukiainen ja Henri Tuomisto.

Vuoden 2016 toimitsijapalkinnon pokkasi Kari Manninen ja kilpailijapalkinnon Tomi Tukiainen.

Tämän vuoden merkittävimmät tapahtumat seuran toiminnassa ovat heinäkuun alun Keurustarvike -sprint Yliahon teollisuusalueella sekä Urrian ek:n järjestämisvastuu MM-rallissa heinäkuun lopussa. Seura on osakkaana myös Keuruun Moottoriurheilukeskus Oy:ssä jonka tiimoilta kuultaneen uutisia kesän aikana.